Alkuvaiheita

Kuoron debyyttikonsertti Lahden kirkossa 17.11.1968. Keskellä Matti Rauhala.


Kuoron debyyttikonsertin aattona oli lehtijuttu Etelä-Suomen Sanomissa kamarikuorosta ja Matti Rauhalasta

"ETUMATKAA HARJOITTELUSSA"

Matti Rauhalan johtama Lahden kamarikuoro piti debyyttikonserttinsa 17.11.1968 Lahden kirkossa. Kuorossa oli tuolloin 16 laulajaa. Matti Rauhala kertoi Etelä Suomen Sanomille mm. että laulajat ovat "lukutaitoisia ja pystyvät huolehtimaan omasta ääniharjoittelustaan. Harjoitteluvaiheesta jää pois paljon sellaista työtä, joka tekee ohjelmiston valmistamisen ja hiomisen hyvin aikaa vieväksi normaaleissa suurissa amatöörikuoroissa". Matin lisäksi kuorossa oli tuolloin kolme kanttoria.

Lahden kamarikuoro syntyi jo talvella 1967. Harjulan Jokamies-esityksessä Lahden kirkossa avusti pieni kuoro, jota johti Paavo Kiiski. Matti kuuli esityksen ja sai silloin ajatuksen kamarikuoron perustamisesta.

Haastattelua seuraavana päivänä klo 19.30 Lahden kirkossa alkavan debyyttikonsertin runko muodostui barokista, sisältäen Bachin ja muutaman muun aikakauden säveltäjän musiikkia. Näiden lisäksi konsertissa kuultiin Leevi Madetojaa ja nykymusiikin edustajana Sulo Salosta.

Kuoron solistiosuuksista vastasivat Mirjam Loise, Tuula Telkki, Helena Miilus, Eino  ja Elias Asikainen.